Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Ahdistus ja pelot

Kaikenikäiset ihmiset voivat kokea ahdistusta. Joskus ahdistus voi kuitenkin muuttua elämisen laatua heikentäväksi. Itsehoitokeinojen harjoittelu ja uusien toimintamallien oppiminen muuttavat koettua elämänlaatua usein paremmaksi. Toki myös lääkitystukea esim. tarvittaessa käytettäväksi on mahdollista saada itsehoitokeinojen rinnalle. Mitä enemmän itsehoitokeinoja oppii käyttämään, sen vähäisemmäksi käy yleensä lääkitystuen tarve. Ahdistuneisuuden tasoja ja muotoja on erilaisia, esim. paniikkihäiriö, pakko-oireinen häiriö ja yleistynyt ahdistuneisuus. Myös keräilypakko eli erilaisten tavaroiden tai kulutushyödykkeiden keräily lukeutuu ensi sijassa ahdistuneisuushäiriöihin. Ahdistuneisuuden hoidossa ovat edukaation ohella erilaiset altistukset, itsehoitokeinot sekä rentoutumisharjoitteet keskeisiä. Myös ahdistuneisuuden syiden selvittäminen ja käsittely on keskeistä.

Pakkoajatukset ja pakkotoiminnot saattavat olla yksi tapa purkaa epämiellyttävää, ahdistunutta oloa. Olen tehnyt lopputyöni erityisesti pakkotoiminnoista ja niiden hoitomenetelmistä kognitiivisen käyttäytymistieteen psykoterapiassa. Tässä hiukan tarkemmin näistä:

Tyypillinen ja samalla merkitsevin piirre pakko-oireisessa häiriössä ovat melko samanlaisena toistuvat, kaavamaiset pakkoajatukset ja -toiminnot. Pakkoajatusten tai –toimintojen eli rituaalien avulla yksilö pyrkii sen vähentämisen lisäksi hallitsemaan ahdistustaan. Tyypilliset pakkoajatukset ovat yleensä epämiellyttäväksi koettuja rasittavia ajatuksia, yllykkeitä ja mielikuvia joita on vaikeata estää tulemasta tietoiseen, säännönohjaamaan käyttäytymiseen. Ne voivat ilmetä myös toistuvina kuvitelmina pelottavista tapahtumista sekä tarpeena toistaa mielessä tiettyjä sanoja, laskutoimituksia, laulunpätkiä tai sananmuunnoksia. Pakkotoiminnot eli rituaalit tarkoittavat toistuvaa kaavamaista käytöstä, esimerkiksi tarkistamisia ja tekemisiä. Yksilö tiedostaa pakkoajatuksensa ja niihin liittyvät rituaalit yleisimmin hyödyttömiksi tai liioitelluiksi, mutta silti niitä on vaikeaa välttää. Häiriön pitkittyessä yksilö voi kokea kyvyttömyyttä pakko-oireidensa rajoittamisessa tai vastustamisessa.

Pakko-oireiden psykologisina taustatekijöinä pidetään sisäisiä ristiriitoja ja aggressiivisia tunteita, jotka ahdistavuutensa vuoksi pyritään torjumaan pakonomaisten toimintojen ja rituaalien avulla. Myös traumakokemukset tai voimakas stressi saattavat laukaista oireilun. Tavallisimpia psykiatrisia, psykologisia tai neuropsykologisia oheishäiriöitä ovat ns. tic- oireet ja Touretten oireyhtymä, ahdistuneisuushäiriöt, masennus, ADHD, syömishäiriöt sekä autismi. Nykyisessä ICD-10 tautiluokituksessa pakko- oireiston diagnoosi on F42.1-2.

Pelko- oireet rajoittavat elämää aiheuttaen välttämiskäyttäytymistä. Pelkoa ja siitä seuraavaa käyttäytymistä voidaan tarkastella opittuna käyttäytymismallina, joka koetaan elämää haittaavaksi tai rajoittavaksi. Esim. yksittäisestä tai muutamasta epämiellyttävästä kokemuksesta aiheutunut pelko voi vaikuttaa aikuisuudessa hyvin paljon. Pelko-oireet voivat olla kapea-alaisia eli kohdistua yhteen asiaan, esim. hissipelko, tai ne voivat olla useampaan asiaan liittyviä. Pelko-oireiden hoidossa keskeisenä hoitomenetelmänä ovat erilaiset ja eriasteiset altistusharjoitteet, joiden toimivuudesta on luotettavaa tutkimusnäyttöä.